Roadtrippin 1

Yksinäinen harakka syö auton alle jäänyttä pienen eläimen raatoa. Mies pysäyttää auton, tuijottaa hetken, painaa kaasua. Sateen liukastama asfaltti ei edes kirskahda, mies kirskahtaa mielessään, ja sitten pysähtyy uudelleen huutaa ja hakkaa rattia. Miksi? Miksi? Ulkona vesisade piiskaa autoa kuin pienet sepät haluaisivat takoa sen maan tasalle...sitä mieskin toivoo...Miksi? Hetken tuijotettuaan ympärilleen, kaiken kauneutta, puiden jo kellertäessä, tuulen puuskien lennättävän pieniä keltaisia leijiaan. Hän ymmärtää miksi, vain siksi. Ei siihen syytä ole. Kuin tulitikku leimahtaa, mies leiskahtaa tuleen ja nauruun...Saatana, saisin olla iloinen, minulla on tie edessä, enkä makaa raatona harakan nokkiessa minua... Eikä aikataulua, ei laskunmaksuja, ei muuta kuin tarkoituksena vaan ELÄÄ! Samalla ajatellen, älkää edes yrittäkö tavoitella minua, en ole missään...älkää edes ajatelko minua...Tai yrittäkö päästä pääni sisään, arpeni ovat parantuneet hän hetken ajattelee. Pyyhkinten vingallessa sateen ropinan tahdissa, mies jatkaa Roadtrippiään... Mieleltään vapaana hän ajelee ja radiosta pauhaa jotain helvetin nostalgista Welcome to the junglea...no niin, ABC:n kyltii jo siintää. Varmaan pitäis hakea joku burgeri, käydä kusella, (onhan se helpompaa kuin pysähtyä tien poskeen) ja juoda kuppi kuumaa 1,80 maksavaa automaattikahvia...mietin, jatkuukohan roadtrip ja oletettu vapaus...hymyilen...

Kaupungissa...osa 1 (kieroutunut)

Siristän silmiäni tuijottaessani höyryävän kahvikupin yli. Vahakasvoisten ihmisten vaeltaessa kohti jotain, kukaan ei tiedä mihin. Ass marketin kassit käsissään moikkailevat naapureitaan kertoen jotain hyvää perheestään, jos kerrottavaa ei ole, keksitään... Miettien tulevaa viikonloppua, grillataanko, vai onko kesä jo ohi. Samaan aikaa ajatellen menikö se jo. Kesä, liian helteinen ja vittumainen, samanlainen kuin kaikki muutkin kesät. Herätä Päiväni Murmelina fiilikseen, onkohan tää tapahtunut aiemmin? Ehkä en tunne sympatiaa, ja vielä vähemmän sääliä, noita ihmisolentoja kohtaan. He tekevät sen minkä heidän täytyy, minä en. Kieroon kasvaneet naamat hymyilevät sekopäistä hymyään, luullaan että kaikki on hyvin. Ja kaikki on, heidän mielestä. Minä en jaksa vaivata pääkoppaani enempää... Tuijotan, tuijotan, kunnes naapuripöydän keskustelu havahduttaa....: "meidän talopakettimme piirustukset eivät tulleet sellaisena kuin piti" "takka on 30cm liikaa vasemmalla, 50 tuuman led tv ei nyt mahdukkaan siihen". Mies tuijottaa botoxin ja silikonien varustamaa vaimoa, ja miettii ääneen, "kävisikö 42 tuumainen?" Vasemmalle puolelle oli tarkoitus laittaa lasten kuvat, ja sukulaisten, jos sattuvat vierailemaan. Takka on sen vuoksi, ei sen, vaan siksi, että voi sanoa sen olevan oleellinen osa lauantai iltoja, kuten sauna... Yhteisymmärrys on harmoninen, vitut takasta, kunhan nähdään BB ja sukulaiset on tyytyväisiä. Liekki sammuu hiljalleen ja mies kysyy, "mitä vielä tänään?" Johon vaimo: "näen ystväni, ja mietimme mitä voisi tehdä lopettaaksemme kasvihuoneilmiön" Samalla suihkuttaessaan jotain sprayta hiuksiin. He ovat valmiita pelastamaan maailman, jolle nauran, ei sitä tarvitse pelastaa, jos haluaa elää... Nauru raikaa, koirat haukkuvat, toisiaan...
Kommentoi · Tykkää · Jaa

Kaupungissa...osa 2 (vielä kieroutuneempi)

Hippityttö istuu kadulla, kaikki kukkaisunelmat ja muut ovat kadonneet...kerätään nimiä pelastukseen. Sitä ei tule. Varsinkaan kauppaamaalla sitä kaupunkien kujilla. Ihmiset tuijottavat, mikä hänenkin on saanut tuohon jamaan... Se, että tyttö jo miettii kotiin paluuta. Isä onnessaan, äiti keittäen puuroa... kiva kun tulit kotiin. "monta nimeä sait?" Hiljalleen tyttö tajuaa olevansa tyhmä, vitun tyhmä. Ei maailma pelastu nimillä, ei allekirjotuksilla. Se vaan ei pelastu... Turhamaisen paskan, yrittäessään voiton saavuttaekseen, hippitytttö luovuttaa...En jaksa enää. "Jos alkaisin opiskelemaan"? Mitä? Psykologiaa, siksi, että kaikki on perseellään. Haluaisin antaa neuvoja, kuinka elämää eletään... Me aiomme tehdä jotain joka vaikuttaa, mihin kysyn minä? Hippityttö tuijottaa omaa kuvaansa, maailma on parempi, jos en kerjää nimiä...pelastukseen...Naapuripöydän nuoripari riitelee, "mä haluun synnyttää tän", poika siihen, "minä en miksikään isäksi ala". Keskustelu päättyy itkuun, miksi? Onnellisuus katoaa, minä mietin, tässäkö se on? Kaupunki, elämä? Tyhjä olutlasi edessäni, otanko uuden, en, koska haluan pois...kaupungista...ihmiset...