Siristän silmiäni tuijottaessani höyryävän kahvikupin yli. Vahakasvoisten ihmisten vaeltaessa kohti jotain, kukaan ei tiedä mihin. Ass marketin kassit käsissään moikkailevat naapureitaan kertoen jotain hyvää perheestään, jos kerrottavaa ei ole, keksitään... Miettien tulevaa viikonloppua, grillataanko, vai onko kesä jo ohi. Samaan aikaa ajatellen menikö se jo. Kesä, liian helteinen ja vittumainen, samanlainen kuin kaikki muutkin kesät. Herätä Päiväni Murmelina fiilikseen, onkohan tää tapahtunut aiemmin? Ehkä en tunne sympatiaa, ja vielä vähemmän sääliä, noita ihmisolentoja kohtaan. He tekevät sen minkä heidän täytyy, minä en. Kieroon kasvaneet naamat hymyilevät sekopäistä hymyään, luullaan että kaikki on hyvin. Ja kaikki on, heidän mielestä. Minä en jaksa vaivata pääkoppaani enempää... Tuijotan, tuijotan, kunnes naapuripöydän keskustelu havahduttaa....: "meidän talopakettimme piirustukset eivät tulleet sellaisena kuin piti" "takka on 30cm liikaa vasemmalla, 50 tuuman led tv ei nyt mahdukkaan siihen". Mies tuijottaa botoxin ja silikonien varustamaa vaimoa, ja miettii ääneen, "kävisikö 42 tuumainen?" Vasemmalle puolelle oli tarkoitus laittaa lasten kuvat, ja sukulaisten, jos sattuvat vierailemaan. Takka on sen vuoksi, ei sen, vaan siksi, että voi sanoa sen olevan oleellinen osa lauantai iltoja, kuten sauna... Yhteisymmärrys on harmoninen, vitut takasta, kunhan nähdään BB ja sukulaiset on tyytyväisiä. Liekki sammuu hiljalleen ja mies kysyy, "mitä vielä tänään?" Johon vaimo: "näen ystväni, ja mietimme mitä voisi tehdä lopettaaksemme kasvihuoneilmiön" Samalla suihkuttaessaan jotain sprayta hiuksiin. He ovat valmiita pelastamaan maailman, jolle nauran, ei sitä tarvitse pelastaa, jos haluaa elää... Nauru raikaa, koirat haukkuvat, toisiaan...
Kommentoi · Tykkää · Jaa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti