Roadtrippin 1

Yksinäinen harakka syö auton alle jäänyttä pienen eläimen raatoa. Mies pysäyttää auton, tuijottaa hetken, painaa kaasua. Sateen liukastama asfaltti ei edes kirskahda, mies kirskahtaa mielessään, ja sitten pysähtyy uudelleen huutaa ja hakkaa rattia. Miksi? Miksi? Ulkona vesisade piiskaa autoa kuin pienet sepät haluaisivat takoa sen maan tasalle...sitä mieskin toivoo...Miksi? Hetken tuijotettuaan ympärilleen, kaiken kauneutta, puiden jo kellertäessä, tuulen puuskien lennättävän pieniä keltaisia leijiaan. Hän ymmärtää miksi, vain siksi. Ei siihen syytä ole. Kuin tulitikku leimahtaa, mies leiskahtaa tuleen ja nauruun...Saatana, saisin olla iloinen, minulla on tie edessä, enkä makaa raatona harakan nokkiessa minua... Eikä aikataulua, ei laskunmaksuja, ei muuta kuin tarkoituksena vaan ELÄÄ! Samalla ajatellen, älkää edes yrittäkö tavoitella minua, en ole missään...älkää edes ajatelko minua...Tai yrittäkö päästä pääni sisään, arpeni ovat parantuneet hän hetken ajattelee. Pyyhkinten vingallessa sateen ropinan tahdissa, mies jatkaa Roadtrippiään... Mieleltään vapaana hän ajelee ja radiosta pauhaa jotain helvetin nostalgista Welcome to the junglea...no niin, ABC:n kyltii jo siintää. Varmaan pitäis hakea joku burgeri, käydä kusella, (onhan se helpompaa kuin pysähtyä tien poskeen) ja juoda kuppi kuumaa 1,80 maksavaa automaattikahvia...mietin, jatkuukohan roadtrip ja oletettu vapaus...hymyilen...

Kaupungissa...osa 1 (kieroutunut)

Siristän silmiäni tuijottaessani höyryävän kahvikupin yli. Vahakasvoisten ihmisten vaeltaessa kohti jotain, kukaan ei tiedä mihin. Ass marketin kassit käsissään moikkailevat naapureitaan kertoen jotain hyvää perheestään, jos kerrottavaa ei ole, keksitään... Miettien tulevaa viikonloppua, grillataanko, vai onko kesä jo ohi. Samaan aikaa ajatellen menikö se jo. Kesä, liian helteinen ja vittumainen, samanlainen kuin kaikki muutkin kesät. Herätä Päiväni Murmelina fiilikseen, onkohan tää tapahtunut aiemmin? Ehkä en tunne sympatiaa, ja vielä vähemmän sääliä, noita ihmisolentoja kohtaan. He tekevät sen minkä heidän täytyy, minä en. Kieroon kasvaneet naamat hymyilevät sekopäistä hymyään, luullaan että kaikki on hyvin. Ja kaikki on, heidän mielestä. Minä en jaksa vaivata pääkoppaani enempää... Tuijotan, tuijotan, kunnes naapuripöydän keskustelu havahduttaa....: "meidän talopakettimme piirustukset eivät tulleet sellaisena kuin piti" "takka on 30cm liikaa vasemmalla, 50 tuuman led tv ei nyt mahdukkaan siihen". Mies tuijottaa botoxin ja silikonien varustamaa vaimoa, ja miettii ääneen, "kävisikö 42 tuumainen?" Vasemmalle puolelle oli tarkoitus laittaa lasten kuvat, ja sukulaisten, jos sattuvat vierailemaan. Takka on sen vuoksi, ei sen, vaan siksi, että voi sanoa sen olevan oleellinen osa lauantai iltoja, kuten sauna... Yhteisymmärrys on harmoninen, vitut takasta, kunhan nähdään BB ja sukulaiset on tyytyväisiä. Liekki sammuu hiljalleen ja mies kysyy, "mitä vielä tänään?" Johon vaimo: "näen ystväni, ja mietimme mitä voisi tehdä lopettaaksemme kasvihuoneilmiön" Samalla suihkuttaessaan jotain sprayta hiuksiin. He ovat valmiita pelastamaan maailman, jolle nauran, ei sitä tarvitse pelastaa, jos haluaa elää... Nauru raikaa, koirat haukkuvat, toisiaan...
Kommentoi · Tykkää · Jaa

Kaupungissa...osa 2 (vielä kieroutuneempi)

Hippityttö istuu kadulla, kaikki kukkaisunelmat ja muut ovat kadonneet...kerätään nimiä pelastukseen. Sitä ei tule. Varsinkaan kauppaamaalla sitä kaupunkien kujilla. Ihmiset tuijottavat, mikä hänenkin on saanut tuohon jamaan... Se, että tyttö jo miettii kotiin paluuta. Isä onnessaan, äiti keittäen puuroa... kiva kun tulit kotiin. "monta nimeä sait?" Hiljalleen tyttö tajuaa olevansa tyhmä, vitun tyhmä. Ei maailma pelastu nimillä, ei allekirjotuksilla. Se vaan ei pelastu... Turhamaisen paskan, yrittäessään voiton saavuttaekseen, hippitytttö luovuttaa...En jaksa enää. "Jos alkaisin opiskelemaan"? Mitä? Psykologiaa, siksi, että kaikki on perseellään. Haluaisin antaa neuvoja, kuinka elämää eletään... Me aiomme tehdä jotain joka vaikuttaa, mihin kysyn minä? Hippityttö tuijottaa omaa kuvaansa, maailma on parempi, jos en kerjää nimiä...pelastukseen...Naapuripöydän nuoripari riitelee, "mä haluun synnyttää tän", poika siihen, "minä en miksikään isäksi ala". Keskustelu päättyy itkuun, miksi? Onnellisuus katoaa, minä mietin, tässäkö se on? Kaupunki, elämä? Tyhjä olutlasi edessäni, otanko uuden, en, koska haluan pois...kaupungista...ihmiset...

Suu ja Mieli...

On päiviä jolloin olen varma omasta maailmankuvastani. Sekä myös mielipiteistäni, tosin alati ailahtelevista. Sitten eteeni tulee yllättäen tilanne, hyvin nopea, hetken kestävä. Jolloin en tunnista itseäni, tunnen ahdistusta, tiedottomuudesta kuka oikeasti olen...vai olenko yleensä ollenkaan. Suustani tulee sanoja joita en tunnista. Silti niitä muodostuu hallitsemattomasti, vaikka ajattelisin jotain muuta. Se pistää miettimään kumpi valehtelee, suu vai mieli?

Lisää järjettömyyksiä;

Nainen hiipii koira mukanaan
Rakkaaseen talvipesääni

Sanon sille,
"kiitos, jätä koira siihen, ja ite voit painua vittuun!"
"soitan kun tarviin uuden"

Nainen tuijottaa tuskaisena
"koiranko vaan?"
"kyllä"

Nainen kääntyy ja häipyy
Olen onnellinen

Korkkaan pullon
Ja koirasta tuli sairas
Minusta myöhemmin...


Jake's Diary 2010/02/20

Ajatusten hallintaa...

Kuten elämässä yleensä, kaikkea ei voi hallita. Vaikka kuinka haluaisi. Siksi olen alistunut siihen, että ajatukset kuuluvat tuohon samaan kategoriaan. Alla esimerkki siitä, mitä alkoholiin mieltyneen miehen mieli voi tuottaa...hänen ollessaan selvinpäin :) Ehkä se avautuu joillekkin, minulle kyllä, minun ajatushan se on...:)

Jack makasi lattialla kyljellään, turmeltuneena, tyhjänä

Selvästi kylmissään

Tuijotin hetken ja ajattelin, Jackille on saatava jotain lämmintä

Soitin Piggylle, "tuo Jackille jotain mikä sen lämmittää"

Hetken päästä Piggy tuli, ja toi tullessaan jo lämpimissään olevan Jackin

Sanoin, "vie tuo raato lattialta mennessäsi pois"

Piggy lähti jotain mumisten hulluudesta

Me jäimme sinne, Jack ja Minä

Korkkasin

Ja meillä molemmilla oli lämmin

Jake's Diary 2010/02/06

Niille jotka jaksavat...

Ihmisten raadollisuus ja sokeus maailmaa ja omaa elämää hallitsevina yksilöinä on suuri valhe. Johon useimmat meistä uskovat, vaikka tietävät sen olevan valhe. Elämä on paljon helpompaa niin. Kerätä omaisuutta, jota ei oikeasti omista. Luulla olevansa oikeasti erikoinen. Todellisuuden ollessa jotain muuta.

Jotain, minkä voi omistaa, on ajatukset. Niitä voi lainata, kopioida, varastaa...silti ne pysyvät SINUN päässä. Me toivomme elämältä mahdollisimman paljon onnea. Useimmat materian ja ulkoisten tekijöiden kautta. Mutta vain harvat ajatusten. Ajatusten, jotka saattaisivat tuoda tasapainon, hyvyyden, aidon mielihyvän tai toisaalta epätasapainon, hulluuden, pahuuden, jopa sen onnen tai sitten ei yhtään mitään. Mutta turvallisempi vaihtoehto on laskupinot, lumityöt, uusi ruokapöytä jne. Mutta kumpikaan vaihtoehto ei varmasti tuo sitä helppoa elämää. Sellaista ei ole, se on illuusio. Haluamme pitää sitä yllä, jotta jaksaisimme hautaan asti...

Minä jaksan, syyttä.

Jaksakaa te, syystä.

Jake's Diary 2010/02/05

ps.alkää vajotko pessimismiin, todennäköisesti nämä ajatuksetkin ovat lainattuja, kopioituja tai varastettuja :) Koska minä olen samanlainen tallaaja kuin kaikki muutkin. Oppinut kaiken jostakin, en usko että syntyessäni ajattelin näin...:)